HomeParasta työssäni

Asiakas on toimintamme keskiössä. Toimintamme vahvuus on yksilön ja koko työyhteisömme osaamisessa. Tuemme, haastamme ja kannustamme toisiamme menestykseen turvallisen ja kunnioittavan työympäristön kautta.

Parasta työssäni

Kun kysytään, mitkä ovat työn parhaita puolia, saadaan täsmälleen yhtä monta erilaista vastausta kuin on vastaajiakin. Alla muutama vastaus yllättävän vaikeaan kysymykseen.

Tylsää ei ole ollut, sillä asiakkaiden tarpeet ja kysymykset haastavat paatuneimmankin insinöörin lähes päivittäin. Tuki ja neuvot tarvitaan viivyttelemättä ja ratkaisujen löytyminen on aina yhtä palkitsevaa. Tiivis työyhteisö puhaltaa yhteen hiileen ja hyvällä porukalla saamme työn tuntumaan helpommalta.
— Janne Märsylä, tekninen päällikkö

Työn luonteesta johtuva kansainvälinen ilmapiiri on parasta, samoin vaihtelevat tehtävät osana suomalaista kuljetusalaa.
— Mikko Hakulinen, tuotehallintapäällikkö

Ehdottomasti parasta on onnistua yhteistyön kehittämisessä asiakkaiden kanssa! Samoin ammattitaitoiset ja avuliaat työkaverit.
— Esa Malkamäki, myyntipäällikkö

Hyvät työkaverit ovat parasta! Olen myös kiitollinen siitä, että tässä organisaatiossa on mahdollista kehittää omaa osaamistaan ja koen oppivani uutta koko ajan.
— Heini Kuivaniemi, kehityspäällikkö ja HR

Talous on mielenkiintoinen kokonaisuus, joka lopulta vaikuttaa kaikkeen tekemiseen. Yhteistyö ympäri organisaation sujuu mainiosti.
— Panu Mikkonen, talouspäällikkö

On aina antoisaa ratkoa pulmia, jotka helpottavat ja sujuvoittavat toimintaa jatkossa. Yli 24 vuotta BPW Kraatz Oy:n palveluksessa antaa perspektiiviä ja historian tunteminen helpottaa oikean ratkaisun löytymistä.
— Markku Hirvonen, laatu- ja kehityspäällikkö

Tyytyväisten asiakkaiden lisäksi työkaverit ja monipuoliset työtehtävät tekevät päivistä mielekkäitä.
— Petri Määttä, myymäläpäällikkö Vantaa

Teen yhteistyötä kuljetusalan monen eri toimijan kanssa. Kontaktit ajoneuvokaluston valmistajiin, niiden omistajiin, IT-henkilöstöön, kuljettajiin ja telematiikkalaitteistojen asentajiin tarjoavat paljon erilaisia näkökulmia ja pääsen oppimaan uusia asioita tältä alalta lähes päivittäin, vieläkin.
— Tapio Hämäläinen, tuotepäällikkö

Kun koulutukseen osallistuva ammattilainen nyökkäilee samassa tahdissa kertomani kanssa, koen onnistuneeni. Tiedän, että oppi on mennyt perille ja siitä on ollut hyötyä. Myös kollegojen tapaaminen sekä myymälöissä että Espoon toimistolla on aina yhtä mukavaa!
— Andrew Schlegel, koulutuspäällikkö

Vaihtelevat työpäivät ja alan teknisen kehityksen vauhti pitävät virkeänä. Suorat asiakaskontaktit muistuttavat myös siitä, kenelle tätä työtä tehdään, sillä palaute on välitöntä ja mahdolliset korjausliikkeet on syytä tehdä heti.
— Pekka Kalliojärvi, tuotereklamaatiopäällikkö

Tyytyväiset asiakkaat ovat tämän työn paras puoli. Loistavalla, yhteen hitsautuneella porukalla, onnistumme myös ratkomaan joskus haasteellisiakin pulmia lähes päivittäin.
— Ville Nikkinen, myymäläpäällikkö Turku

Ensimmäisenä on mainittava osaava, motivoitunut ja ammattitaitoinen työyhteisö. Yksin ei tarvitse jäädä ongelmia ratkomaan, sillä apua, tietoa ja tukea on aina saatavilla. Tuotekehityksen tulosten konkretisoituminen, esimerkkinä VBG:n uuden sukupolven vetokytkimet, on myös tämän työn parhaita puolia.
— Rasmus Munck, tuotepäällikkö

Meillä on hyvä porukka töissä täällä Tampereella. Tehdään tosissamme töitä, mutta rennolla otteella. Myymälä–kenttätyön yhdistelmä toimii minulla, sillä sosiaalisena ihmisenä viihdyn asiakastyössä.
— Petri Toivanen, myymäläpäällikkö Tampere

Parasta työssä on hyvä työyhteisö, johon voi luottaa, eikä tarvitse pelätä jäävänsä yksin minkään asian kanssa.
— Topi Orpana, tuotepäällikkö

Asiakkaat ovat tämän työn paras puoli, ja monia tunnen jo useammassa sukupolvessa! Koska olen maalta kotoisin, maatalouteen liittyvä tekniikka, kuten BPW:n akselit ja komponentit kiinnostavat myös. Päivittäistä tekemistä helpottavat sekä pitkäaikaiset ja luotettavat työkaverit että uusia tuulia tuovat tuoreemmat kollegat.
— Timo Julmala, myymäläpäällikkö Seinäjoki

Tietenkin asiakkaat, jotka tekevät jokaisesta päivästä erilaisen! Parasta on se, kun voi auttaa asiakasta eteen tulleen ongelman ratkaisussa. Yksinhän näitä hommia ei kukaan tee: ammattitaitoiset kollegat tekevät työstä helpompaa ja joskus myös hauskempaa.
— Tarvo Salminen, avainasiakaspäällikkö

Parasta on asiakkaiden tyytyväisyys, kun kalusto pysyy liikkeellä meiltä saadun avun ansiosta! Toimenkuvan monipuolisuus mahdollistaa sen, että jokainen päivä on erilainen ja edessä on aina uusia, mielenkiintoisia projekteja.
— Henri Tarvainen, myymäläpäällikkö Oulu

Mukavat, vaihtelevat työpäivät ja ihmisten parissa työskentely ovat työn parhaita puolia. Parasta kuitenkin on se, kun löytyy ratkaisu, joka poistaa asiakkaan ongelman. Ala myös muuttuu jatkuvasti ja uusien asioiden opiskelu tuo omat mausteensa työpäiviin.
— Ilmari Jantunen, avainasiakaspäällikkö

Jokainen päivä on erilainen ja jokainen asiakas on meille kullan arvoinen. Hyvien työkaverien kesken päivät sujuvat mallikkaasti.
— Jussi Kokkonen, myymäläpäällikkö Lappeenranta

Pidän ihmisten kanssa työskentelystä ja kasvokkain tapaaminen on luontevin tapa. Palkitsevinta kuitenkin on se, kun löydämme yhdessä toimivan keinon parantaa yhteistyötä. Mieluiten siten, että se edistää molempien osapuolien intressejä tasapuolisesti.
— Ronnie Vinberg, avainasiakaspäällikkö

Tarvitsetko apua?

Heini Kuivaniemi
Kehityspäällikkö, HR
020 7936 737