HomeMeille töihin?

Asiakas on toimintamme keskiössä. Toimintamme vahvuus on yksilön ja koko työyhteisömme osaamisessa. Tuemme, haastamme ja kannustamme toisiamme menestykseen turvallisen ja kunnioittavan työympäristön kautta.

BPW Kraatz Oy työnantajana

BPW Kraatz Oy on vuonna 1922 perustettu, maamme johtava valmistavaa kuljetusajoneuvoteollisuutta, jälkimarkkinatoimijoita ja kuljetusliikkeiden ydintoimintoja palveleva maahantuontiyritys. Yhtiö on Euroopan suurimman perävaunuakselivalmistajan, saksalaisen BPW:n tytäryritys.
Suomessa meitä ”kraatzilaisia” on jo 80 ja toimimme Espoossa sijaitsevan pääkonttorimme lisäksi kahdeksalla eri paikkakunnalla paikallisen Trailcon-myymälän puitteissa.

Miksi meille?

Saat työskennellä alan johtavassa yrityksessä mielenkiintoisten tehtävien parissa. Tarjoamme työpaikan teknisen kaupan yrityksessä, jossa pääset edustamaan alan tunnetuimpia tuotemerkkejä. Meillä puhalletaan yhteen hiileen ja onnistumistasi tuetaan koko organisaation voimin.
Työyhteisömme on mukava ja tiivis porukka, jossa annetaan tunnustusta ja kannustetaan. Mittaamme säännöllisesti työntekijöidemme tyytyväisyyttä työyhteisökyselyn avulla ja pitkäjänteisellä työllä olemme saavuttaneet hyviä tuloksia: sitoutumista työnantajaan kuvaavan eNPS-tunnuslukumme tulos on 46! (Työyhteisökysely 2023).

Sertifioitu yritys

Toimimme pitkäjänteisesti ja laatu on meille ensisijainen tavoite. Uskomme, että toimimalla oikein ja vastuullisesti saavutamme parhaat tulokset. Todisteena tästä olemme olleet ISO 9001 ja ISO 14001 -sertifioituja jo vuodesta 2008 lähtien.
Jatkuva parantaminen ja kehitys näkyvät toimintamme jokaisella osa-alueella. Henkilöstön osalta se tarkoittaa ajantasaisia koulutusmahdollisuuksia oman osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Sisäisissä koulutuksissa hyödynnämme niin etäkoulutusmahdollisuuksia kuin Espoon Kivenlahdessa sijaitsevaa Kraatz Opistoamme.

Kattavat työsuhde-edut

Tarjoamme työntekijöillemme kattavat työsuhde-edut, mm. laajennetun työterveyshuollon, terveysvakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä tuemme erityistyölasien hankintaa. Lounasedun lisäksi työntekijöillämme on mahdollisuus käyttää virike-, työmatka-, hieronta- ja hammashoitoetua työnantajan määrittämän vuosibudjetin mukaisesti.
Muistamme työntekijöitämme merkkipäivinä ja järjestämme vuosittain virkistys- ja tyhytoimintaa työssä jaksamisen ja henkilöstön yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi.

Kiinnostuitko Kraatzista työnantajana? Lähetä meille avoin hakemus!

 

Tarvitsetko apua?

Heini Kuivaniemi
Kehityspäällikkö, HR
020 7936 737